Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on uhannut, että tullit kiinalaistuotteille voisivat astua voimaan jo ensi kuun alussa. – Olemme aina uskoneet, ettei tulli- tai kauppasodassa ole voittajia, ...
Tulli on saanut päätökseen Eagle S -öljytankkeria koskevan esiselvityksensä. Selvityksessä tarkasteltiin, syyllistyikö aluksen miehistö törkeään säännöstelyrikokseen, kun se toi polttoainetta Suomen ...
Tulli kertoo päättäneensä esiselvityksen pakoterikoksista kaapelirikosta epäillyn Eagle S -aluksen osalta. Esiselvityksessä oli kyse siitä, onko aluksen miehistö syyllistynyt törkeään ...
Tulli on toistaiseksi pidättänyt aluksen kuljettaman polttoaineen. Avaa kuvien katselu Aluksen lasti on edelleen pidätetty Tullin toimesta. Eagle S kuvattiin merellä 28. joulukuuta. Kuva: ...
Tulli ei aloita rikostutkintaa Eagle S -öljytankkerin miehistön epäillystä törkeästä säännöstelyrikoksesta, sillä alus tuli Suomen aluevesille Suomen viranomaisten kehotuksesta. Tulli kertoo asiasta ...
Tulli ei aloita rikostutkintaa Eagle S -öljytankkerin miehistön epäillystä törkeästä säännöstelyrikoksesta, sillä alus tuli Suomen aluevesille Suomen viranomaisten kehotuksesta. Tulli kertoi asiasta ...
Tulli on saanut päätökseen esiselvityksen koskien Eagle S -alusta. Sen tarkoituksena oli selvittää, onko syytä epäillä Eagle S -aluksen miehistön syyllistyneen törkeään säännöstelyrikokseen, kun se ...
Tulli kertoo pitävänsä huolta, ettei se jatkossa puhalluta matkustajia lentokentän matkustajaliikenteessä. Tulli on kommentoinut, että kansanedustaja Tomi Immosen (ps.) puhalluttaminen oli vahinko.
Pekka Pohjolainen 14.1.2025 13:40, muokattu 14.1.2025 13:42 Perussuomalaisten kansanedustajan Tomi Immosen puhalluttajaksi on paljastunut Tulli, kertoo Yle. Tullipäällikkö Mika Pitkäniemi vahvistaa ...
Tullipäällikkö Mika Pitkäniemi vahvistaa Helsingin Sanomille, että Tulli puhallutti perussuomalaisten kansanedustaja Tomi Immosen Helsinki-Vantaan lentokentällä lauantaina. Pitkäniemi kertoo ...
Tullipäällikkö Mika Pitkäniemi vahvistaa HS:lle, että Tulli puhallutti perussuomalaisten kansanedustaja Tomi Immosen Helsinki-Vantaan lentokentällä lauantaina. Pitkäniemi kertoo sähköpostitse, että ...
Avaa kuvien katselu Immonen kuvattiin eduskunnassa 11. huhtikuuta 2023. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva Jesse Mäntysalo, STT 14.1. 13:04 • Päivitetty 14.1. 17:10 Kuuntele juttu 2:04 Tullipäällikkö ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果